EP/Raija Kouri 15.6.2002

shamaani_alpo

Alpo Jaakola Pikkumökiltä Ylätaloon johtavalla Liekopolulla 1979.

SHAMAANIN KÄDENJÄLJET

Talletin ääneni kirveen kanssa
Aika moneen puuhun.
Puhuvat vielä kivetkin.
Maalasin tuhat taulua.
Piirtelin illansuuhun.
Maisemat talletin
Joka päivä
Öisin katselin kuuhun.

Runossaan Alpo Jaakola on luonnehtinut elämäntyötään pelkistetyn yksinkertaisin säkein. Luomistyön tuska ja vimma, ilo ja hurmio, on saanut hänen kätensä tarttumaan kaikkeen ympärillä olevaan ja muovaamaan siitä oman maailmansa ja maailmankaikkeutensa, poikkeuksellisen ja ainutlaatuisen näkijän ja unennäkijän maailman.

Alpo Jaakola on syntynyt ja elänyt Loimaalla (1929 – 1997), viljavalla saviseudulla, missä vuosisataista vaurautta on kyllä ollut. Mutta se on hankittu lujalla työllä ja sitä on ylläpidetty jatkuvalla ahkeruudella ja kieltäymyksillä. Tästä maaperästä, sen saven sitkeydestä, on lähtenyt taiteilija, joka koko elämänsä on pitänyt kiinni omasta näkemyksestään, kulkenut Suomen maalaus- ja veistotaiteen avantgardistien
etulinjassa taiteen uudistajana.

Alpo Jaakola on niitä, joista voi sanoa, että ”hän on oppinut, ei opetettu.” Älyllisen seikkailijan uteliaisuudella ja rohkeudella hän on vaeltanut vuosisadasta ja tyylilajista toiseen arkaaisesta primitivismistä ja muinaissuomalaisesta shamanimista antiikin perinnön ja keskiajan kirkkomaalaustyylin kautta nykypäivään. Jokainen työ kantaa kuitenkin itsessään Alpo Jaakolan nimikirjoitusta, kaikki ne liittyvät hänen henkilöhistoriaansa, ympäristöönsä, mutta myös koko maailman kansojen historiaan ja
kipeään huoleen luonnon kohtalosta

Alpo Jaakolaa on luonnehdittu neroksi ja hulluksi, pelottavaksi ja kiehtovaksi, ”– Alpolla on sateenkaarijousipyssy ja siihen nuolet Alpon silmät näkevät toisen sisältä päin ja päältä paljon/ enemmän kuin puku antaa myöten–” (Juha Kaarsalo: Alastonta kauneutta – salattua siis). Surrealismi ja absurdi fantasia, mystiikka ja väkevä seksuaalisuus, huumori – ja usein musta huumori ovat läsnä Alpon töissä.

Alpo Jaakola on tarinankertojien sukua ja itsekin tarinankertojana ja eläytyvänä näyttelijänä ainutlaatuinen. Mutta myös runoilijana ja aforistikkona: jo teosten nimet vaativat usein älyllisen ja kielellisen oivaltamisen kykyä ja antavat keksijälle hykerryttävää nautintoa.

Loimaan seutu – aikansa ällisteltyään – on myöntänyt poikansa suuruuden ja vaalii nyt hänen muistoaan. Taiteilijan varhaisen metsäateljeen ympäristö, johon hän vähitellen rakensi oman maailmansa mystisine, hämyisine puupirtteineen, polkuineen, lampineen, jonka ympäristön jokaiseen kiveen, jokaiseen hirteen, hän on piirtänyt oman merkkinsä, patsaspuisto, on pieteetillä entistetty ja kävijöille avoinna.